Syötkö sokeria vahingossa?

Syötkö sokeria vahingossa?

Piilorasva, piilosuola, piilosokeri… vaanivat meitä yllättävissä paikoissa. Tällä kertaa aiheena sokerit.

Olin ostamassa pestopurkkia (ajattelin kerrankin päästä hommasta helpolla), mutta kuten aina, en pystynyt olemaan vilkaisematta, mitä tuote pitää sisällään. Yksi ainesosa oli ihmetyksekseni sokeri! Noh, tuotteessa oli myös auringonkukkaöljyä, ei suinkaan oliiviöljyä,  niinkuin olettaisi, eikä tuo öljy taatusti ollut kylmäpuristettua, jossa olisi esimerkiksi E-vitamiini tallella. Loppujen lopuksi tein peston taas itse ja nopeastihan se syntyi.

No, nyt ajattelet, että mitäs pienistä, ei kai siinä nyt niin kamalasti sitä sokeria ollut. Eipä varmaan ollutkaan, mutta sokeria saa kyllä piilolähteistä helposti päivän mittaan aika annoksen. Moni saa sokeria aika lailla enemmän kuin enimmäissaanniksi määritelty 10 % kokonaisenergiansaannista (tämän vahvistaa Finravintotutkimus 2007) joka on jo aika paljon.

Lapset saavat heloposti aimo annoksen sokeria päivittäin, kun syödään sokeroituja muroja, jugurtteja ja vanukkaita. Kannattaakin keitellä puuroa ja laittaa maustamattomaan jugurttiin itse marjat ja kohtuudella makeutusta. Tähän suosittelen raakaruokosokeria, jossa on kivennäis-ja hivenaineet tallella, toisin kuin puhdistetussa, valkoisessa sokerissa.

Olet varmaan huomannut, että monissa terveyttä edistäviksi mainituissa tuotteissa on hurjasti sokeria, esimerkiksi monissa kuitupitoisissa muroissa, jopa 20 g / 100 g tuotetta. Maustetut jugurtit voivat sisältää useita sokeripaloja. Yksi ansa on vähärasvaisuus / rasvattomuus: tuotteeseen saadaan tällöin parempi rakenne mm. sokerilla.

Sokeria löytyy myös leivistä, erilaisista kastikkeista ja marinadeista.

Miten siis vältellä liikoja sokereita? Ensinnäkin, tuoteselosteessa mainitaan aina ainesosat suurimmasta määrästä pienimpään. Jos sokeri mainitaan alkupäässä, on sitä todennäköisesti aika paljon.

Sokeria on myös siirappi, kuten tärkkelyssiirappi. Muunneltu maissitärkkelys on glukoosisiirappia. Lisäksi sokereita ovat -oosi – päätteiset ainesosat, kuten sakkaroosi, maltoosi, dekstroosi ja laktoosi.

Entä hedelmäsokeri? Kun hedelmäsokeri eli fruktoosi irroitetaan hedelmästä, se on valitettavasti yhtä haitallista kuin muukin sokeri. Pöytäsokerikin on puoliksi fruktoosia.

Ei kommentteja

Kommentoi

css.php