Kokonaisvaltainen terveys

Yhdeksän tekijää, joilla vaikutat eniten terveyteesi

Olen viimeisten 10 vuoden aikana FLT ravintovalmentajana (FLT = funktionaalinen lääketiede) nähnyt monenlaisia ihmisiä ja kuullut monia elämäntarinoita. Tässä työssä olen havainnut käytännössä, että kun ihminen haluaa voida paremmin, on otettava huomioon monia tekijöitä ja hänen elämänsä eri osa-alueet – näistä kohta lisää. Funktionaalisen lääketieteen perusperiaatteena on kokonaisvaltaisuus, syyn etsiminen ja yksilöllisyyden huomioiminen. Onnekseni voin todeta, että homma toimii käytännössä 🙂 . Mutta mitä sitten oikein tarkoitan tällä kokonaisvaltaisuudella?

 

Kaiken kaikkiaan terveytensä ylläpidossa on tärkeää hahmottaa, että ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Esimerkiksi se, miten nukut, vaikuttaa stressitasoihisi ja päinvastoin. Unenpuute vaikuttaa myös matala-asteiseen tulehdukseen (valitettavasti nostavasti), samoin kuin se, mitä syöt ja se, liikutko sopivasti.

 

Ravinnon laatu ja suoliston mikrobikanta vaikuttavat taustalla muun muassa jaksamiseen, tulehdukseen, verensokeritasoihin, hormonitoimintaan, uneen, mielialaan ja stressin voimakkuuteen. Huomaat varmaan asioiden yhteydet ja sen, että vain yhteen asiaan tuijottaminen ei välttämättä voi tuoda toivottua ratkaisua, mikä ongelma sitten onkaan. Usein ajattellaan, että jokin yksittäinen asia ruokavaliossa, jokin tietty ruokavalio liikuntalaji on ratkaisu, kun pyritään johonkin tavoitetilaan, mutta asia on harvoin niin. Toisaalta – kun korjaat jonkin kohdan, se vaikuttaa positiivisella dominoefektillä muihin osa-alueisiin. On löydettävä itselle sopivia keinoja monella rintamalla, eli niissä asioissa, joita alla listaan J. Kokonaisvaltaisella lähestymistavalla saa paljon aikaan – lisäksi on mahdollista saada aikaan pysyviä muutoksia, kun otetaan asiat käsittelyyn tapojen muodostamisena, ei kuurina 🙂 .

 

Alla oleva kuva toivottavasti vielä selkeyttää tätä kokonaisvaltaisuuden ajatusta, joka siis on funktionaalisen lääketieteen perusperiaate yksilöllisyyden ohella. Tosin noita nuolia voisi kulkea tuolla ristiin rastiin 😀 ! Esimerkiksi suolisto ja sen mikrobikanta vaikuttavat jokaiseen muuhun osa-alueeseen.

 

Siispä – jos olo on syksyn edetessä aina vain väsyneempi ja raihnaisempi, kannattaa katsoa asiaa kokonaisvaltaisten lasien läpi ja kartoittaa oma tilanne: mitkä kaikki tekijät vaikuttavat omaan terveyteen ja jaksamiseen? Tiedän, että joku luovuttaa jo alkumetreillä, koska työ ja perhe-elämä tuntuvat vievän kaiken ajan ja tarmon. Vaikka tämä on todella ymmärrettävää, sanoisin kuitenkin, että juuri silloin tarvitsee tehdä jotain – aloittaa vaikka yhdestä muutoksesta, jotta jaksaa ja pystyy nauttimaan ainutlaatuisesta elämästään. Näin voi myös antaa muille enemmän.

 

 

Yhdeksän tekijää, jotka vaikuttavat eniten terveyteesi

  1. Ravinnon laatu ja ruokavalion tasapainoisuus
  2. Tulehduksen sammuttaminen (mm ravinnon avulla)
  3. Verensokerin tasoittaminen
  4. Suoliston hoitaminen
  5. Stressinhallinta (aina ei pysty poistamaan)
  6. Hyvä ja riittävä uni
  7. Myrkyllisten aineiden välttäminen ja elimistön puhdistuskapasiteetin tukeminen
  8. Liikkumisesta nauttiminen ja lihasmassan säilyttäminen
  9. Ajatuksen voiman hyödyntäminen

 

Näiden yhdeksän peruspilarin tasapainottaminen saa hormonitoiminasi tasoittumaan, suolistosi voimaan hyvin, immuniteettisi tehokkaaksi, mielesi ja aivosi virkeiksi, vyötärösi kapeaksi ja mielesi hyväksi.

Perusteluja, miksi juuri nämä yhdeksän tekijää

 

  1. Ravinto: siitä saadaan kehoa rakentavat hivenaineet, proteiini ja rasvahapot, sekä soluja suojaavat antioksidantit. Syöty ruoka on myös suoliston mikrobeiden ravintoa, jolla ne elävät ja siten pystyvät tukemaan terveyttä ja hyvää oloa.
  2. Tulehdus: piilevä, matala-asteinen tulehdus ei näy eikä tunnu, mutta vaikuttaa sairauksien taustatekijöinä oikeastaan jokaisen sairauden kohdalla. Tulehdusta aiheuttaa huono ravinto, huono suoliston kunto (mikrobikannan epätasapaino ja vuotava suoli), ruoka-aine-allergiat ja –yliherkkyydet (ovat eri asioita), unen puute, jatkuva stressi, eikä suinkaan vähäisimpänä tekijänä vyötärölihavuus – viskeraalirasvaksi kutsuttu vatsaontelorasva on kuin oma elimensä, joka tuottaa tulehdusaineita, jotka leviävät koko kehoon.
  3. Jos verensokeri liian sokerin ja hiilareiden takia huitelee vuoristorataa pitkin päivää kovin usein, se saa aikaan insuliinin tuoton kautta – mitäpäs muuta kuin – piilevän tulehdustilan lisääntymistä. Lisäksi se lihottaa ja väsyttää, sekä saa muun hormonitoiminnan sekaisin.
  4. Entäpäs sitten rakas suolisto! Se on todellakin terveyden tukijalka ja lähde, tai sairauden tyyssija. Ilmavaivat, turvotukset, ynnä muut oireet, ärtynyt suoli (IBS) tai muu suoliston ongelma, kuten refluksitauti, kielivät epätasapainoisesta mikrobikannasta. Onneksi ravinnollaan voi vaikuttaa todella paljon mikrobikannan tasapainottamiseen. Joskus tosin tarvitaan joksikin aikaa erityinen suoliston hoito-ohjelma ja yksilöllinen ruokavalio.
  5. Kaikki eivät edes huomaa kokevansa stressiä. Keho kuitenkin kokee stressinä myös liiallisen tekemisen ja palautumisen puutteen, vaikka tekeminen olisi mieluista. Stressi elimistölle on myös ravintoaineiden puutos tai huono ravinto, unen puute tai suoliston mikrobikannan epätasapainotila. Yleensäkin asiat, jotka rasittavat kehoa ja saavat sen yrittämään hakeutua kohti tasapainotilaa.
  6. Hyvä ja riittävä uni on tärkeää, jotta keho voi korjata itseään. Unen aikana tuotetaan myös kasvuhormonia – tuota ihmehormonia, jota jossain päin maailmaa otetaan pistoksina ”nuoruuden säilyttämiseksi”. Unen puute lihottaa, lisää tulehdusta ja nostaa verensokeria – ei ihme, että unen puutteen seurauksena voi ilmestyä kuin tyhjästä vatsamakkara hoikallekin ihmiselle.
  7. On hyvin tärkeää varmistaa maksan tehokas toiminta ja erilaisten kemikaalien ja haitallisten aineiden (joita meillä kaikilla nykyään on elimistössään) poistuminen kehosta, jotta elimistö voi toimia normaalisti ja puolustautua sairauksia vastaan. Monet kemialliset aineet toimivat vähintäänkin hormonihäiritsijöinä tai hermostoon vaikuttaen, eikä kukaan tiedä kaikkien kemiallisten aineiden yhteisvaikutuksia ja siten terveysvaikutuksia. Maksan tukeminen liittyy pitkälti omaan ruokavalioon, mutta samalla on osattava myös karsia turhia altistuksia – esimerkiksi puhtaan kosmetiikan ja kodin puhdistusaineiden kautta voi vaikuttaa helposti!
  8. Ihminen on luotu liikkumaan ja istuminen ei sovi meille. Lihasmassan ylläpitoon ei onneksi tarvita kallista salikorttia tai välineitä. Oman kehon painoa käyttäen voi saada hyvän lihasmassan, joka taas pitää aineenvaihdunnan kunnossa. Vähäinen lihasmassa tarkoittaa myös vähentynyttä kalorinkulutusta eli lihominen on todennäköisempää. Arkiliikunta on loistava keino saada riittävästi liikuntaa päivittäin. Plussaa on tietysti, jos oma liikuntaharrastus tuo iloa elämään!
  9. Keho ja mieli ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa ja ajatuksesi vaikuttavat terveydentilaasi. Jos haluaa voida hyvin, kannattaa opetella valitsemaan rakentavia ajatuksia ja omaksua eteenpäin vieviä toimintatapoja. Jatkuva negatiivisuus ja kauna ovat isoja stressitekijöitä.

 

Mistä aloittaisi?

 

Funktionaalisen lääketieteen opettaja IFM:n (Institute for Functional Medicine) kurssilla aikanaan kehotti aina aloittamaan suoliston hoidosta, jollei ole varmuutta, mikä osa-alue on tärkein tai mikä parhaiten auttaisi ihmistä. Se on hyvä ohje, sillä nykymaailmassa vain harvalla on suolisto priimakunnossa ja suolisto pitää joka tapauksessa ottaa aina huomioon – eli ei auta vaikka kuinka söisi terveellisiä ruoka-aineita, jos ne eivät sula ruuansulatuksessa kunnolla, on imeytymisen ongelmia tai suolisto oireilee – eli taustalla on dysbioosi – suoliston mikrobikannan epätasapaino.

 

Toisaalta hyvä aloituskohta on tarkastella omia stressitasojaan. Onko mahdollista vähentää stressin aiheuttajia? Entä miten voisi varmistaa hyvän palautumisen touhukkaista päivistä ja kovasta liikunnasta? Myös uni on niin tärkeä asia, että jo riittävän ja palauttavan unen varmistaminen hoitaa monta terveyspulmaa ja vähentää sairastumisriskejä. Olen tavannut todella monia ihmisiä, joiden suurin ongelma on liika stressi ja palautumisen ja/tai unen puute. Aina emme edes tajua, kuinka paljon stressiä koemme, mutta se kuitenkin salakavalasti vaikuttaa jaksamiseen, uneen, lihomistaipumukseen, suoliston oireiluun, mielialaan, työntekoon ja ihmissuhteisiin. Stressiä ei aina voi poistaa, sitä on opittava hallitsemaan. Meditaatio, monet joogalajit ja hengitysharjoitukset ovat meille stressipipoille todella tarpeen 🙂 !

Vinkki, jolla saat heti lisää hyvinvointia

Kasviksia ei voi koskaan syödä liikaa ja niitä kannattaa syödä monipuolisesti. Eri kasvisten värit ja tehoaineet tehoavat antioksidantteina yhdessä ja monista väreistä lautasella on todella paljon hyötyä. Antioksidantit suojaavat soluja haitallisilta vapailta radikaaleilta, sekä toimivat suoliston mikrobien ruokana. Jotkin kasvikset, kuten kaalikasvit, sisältävät rikkipitoisia yhdisteitä, joilla on maksan toimintaa tehostavaa vaikutusta.  Lisäksi esimerkiksi parsakaalissa ja etenkin sen iduissa on yhdisteitä, joilla on syöpää estäviä vaikutuksia. Nytpä siis hankkimaan parsakaalin ituja salaattiin ja höyryttelemään parsakaalia 🙂 . Kerä- tai punakaalia voi raastaa salaattiin tai maustaa öljypitoisella kastikkeella lisukkeeksi. Lehtikaalia voi paistaa kevyesti oliiviöljyssä valkosipulin kera. Maistuu lisäkkeenä tai vaikkapa pastaan sekoitettuna. Tavallista pastaa parempi valinta on esimerkiksi kikherneistä tehty pasta, jossa on enemmän paljon proteiinia ja kuitua.

Lisätietoa ja apua kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Big news 😀 ! Kirjastani Virtaa ravinnosta! on marraskuun puolivälissä tulossa uusi painos! Kirja ilmestyy nyt täysin uusittuna ja nimellä Tasapainodieetti – sammuta matala-asteinen tulehdus ja helli suolistosi kuntoon. Kustantaja on Viisas elämä. Siinä käsittelen kaikkia edellä mainittuja osa-alueita tarkemmin. Kirjasta löytyy paljon käytännöllistä tietoa ja reseptejä.

Toinen iso uutisaihe on upouusi Re-start-valmennuksemme! Jos kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostaa, niin tutustu Re-start-valmennukseen . Olet myös lämpimästi tervetullut moikkaamaan ja tutustumaan meihin valmentajiin I love me-messuilla 19-21.10. Voit katsoa valmennuksen Facebook-tapahtuman tästä. Osasto on Natural Goods Company 6f48.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1
css.php